Tavaratulva hallintaan

Yksinkertaisuudessaan kodin tavaratulva syntyy siitä, että kannamme kynnyksen yli selvästi enemmän tavaroita sisäänpäin kuin ulospäin. Ostaminen on liian helppoa ja luopuminen on liian vaikeaa. Aluksi tavarat tuottavat meille iloa, mutta jossain vaiheessa tilanne kääntyy päälaelleen. Tavarat eivät enää palvele meitä vaan toisinpäin. Tavaramäärästä on tullut ahdistava taakka. Eteinen on esterata, pyykkihuolto sakkaa ja arki on hankalaa. Tavaroita on vaikea löytää ja siivoaminen on hankalaa. Kaapit ja tasot pursuavat tavaroita ja vapaa lattiapinta-ala vähenee. Varaston takaseinä ei ole näkynyt enää aikoihin ja sauna on muuttunut varastoksi. Tavaravuori on kasvanut niin isoksi, että sille ei oikein enää edes osaa tehdä mitään.

Taklataan tavaratulva yhdessä! Autan sinua aloittamisessa ja tsemppaan pitkin matkaa. Tavaravuori selätetään pala kerrallaan. Urakan edetessä taakka kevenee ja päätökset muuttuvat hiljalleen helpommiksi. Etenemme sinun tahdissasi ja sinä teet kaikki päätökset. Toimin ikään kuin personal trainerina tässä muutoksessa. Halutessasi voin viedä poistot puolestasi asianmukaisiin kohteisiin. Pohditaan yhdessä, miten tavaratulvan voisi jatkossa estää. Toivon, että tavarataakka lähtisi harteiltasi ja sinulla olisi jatkossa kevyempi olo omassa kodissasi.