Rakentajan suunnitteluapu
Oman kodin rakentaminen on mahtava tilaisuus saada juuri omiin tarpeisiin sopiva koti. Vaikka unelmakodista olisi haaveillut pitkäänkin, rakennusvuonna päätösten paljous ja suunnittelun etupainotteisuus pääsee silti yllättämään. Projektin edetessä asioita tapahtuu yhtä aikaa laajalla rintamalla ja pakollisia päätöksiä LVIS-ratkaisuista pintamateriaaleihin on todella paljon. Tässä tohinassa arjen toimivuus jää usein vähemmälle huomiolle. Pienet yksityiskohdat vaikuttavat arjen sujuvuuteen kuitenkin todella paljon. Kyllähän se harmittaa, jos kalliissa kodissa kahvinkeittimen pistorasia on väärässä kohdassa tai lasten kurahaalareille ei ole edelleenkään paikkaa.
Anna minun auttaa! Suuri intohimoni on suunnitella asiat jo rakennusvaiheessa niin, että lopputulos toimii arjessa yksityiskohtia myöten. Oman kodin rakentaminen ja asiakaskäynnit erilaisissa kodeissa ovat opettaneet minulle, kuinka moni pieni asia on huomioitava jo rakennusvaiheessa. Katson ammattijärjestäjän näkökulmasta kotisi pohjapiirustukset sekä LVIS- ja kalustekuvat läpi. Mietin lisäksi, onko kotisi ratkaisuissa huomioitu juuri sinun perheesi harrastukset ja erityistarpeet. Kerron sinulle arjen kompastuskivet ja teen korjausehdotukset. Teen myös listan asioista, joihin on hyvä kiinnittää rakennusaikana huomiota ja jotka olisi hyvä viestiä ulkopuolisille urakoitsijoille mahdollisimman hyvin. Tässä vaiheessa moniin asioihin on vielä niin helppoa ja halpaa vaikuttaa. Näin loistavaa tilaisuutta ei kannata jättää hyödyntämättä. Tehdään sinulle yhdessä sellainen koti, jossa kaikki sujuvan arjen palaset ovat loksahtaneet kohdilleen.