Lapsiperheen apu

Kasvavat lapset ja neljä vuodenaikaa on sellainen yhdistelmä, että tavararumba on varmasti taattu jokaisessa lapsiperheessä. Liian pieniä ja liian suuria vaatteita pyörii vähän joka paikassa. Ja kahden lapsen äitinä tiedän, että välillä vuodenaikojen vaihtumisessa ei meinaa oikein pysyä mukana. Ammattijärjestäjänä haluan auttaa siinä, että lapsiperheiden arki olisi mahdollisimman sujuvaa ja käyttötavarat ja -vaatteet olisivat helposti saatavilla.

Järjestetään yhdessä kausivaatteille ja -harrastusvälineille sellainen systeemi, että vanhemmatkin voivat iloita ensilumesta eikä se aiheuta paniikkia ja kaaosta kotiin. Suunnitellaan paikka kasvunvaravaatteille ja mietitään mitä tehdä pienille vaatteille ja leluille, joita ei enää käytetä. Selvitetään eteisen ja pyykkihuollon kompastuskivet. Suunnitellaan asiat siten, että lasten hiekkaiset kurahaalarit ja nuorison lumiset lasketteluvaatteet eivät nosta hikeä pintaan, kun kotiin saapuu iloinen joukko ulkoilijoita.

Lapsiperheissä tavaratyöstä ei pääse kokonaan eroon, mutta hyvällä suunnittelulla sen voi saada hallintaan. Kun tavaramäärä on sopiva ja kaikille tavaroille on oma paikka, lastenkin on helpompi pitää järjestystä yllä ja lapset oppivat osallistumaan kotitöihin ikätasonsa mukaisesti.